Mikä on sähköasentaja?

Sähköasentaja, tai yleisemmin sähkömies, tekee laajan valikoiman eri sähköön liittyviä töitä, useimmiten sisätiloissa mutta joskus myös ulkona. Suurin osa sähköasentajista on erikoistunut johonkin tiettyyn osa-alueeseen, esimerkiksi ilmalämpöpumpun asennukseen, valaistukseen tai sähkön säästämiseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei hän pystyisi tekemään muita sähkötöitä, mutta suurin osa töistä kuitenkin sijoittuu erikoisalalle.

Mitä sähköasentaja tekee?

Sähköasentajan työt ovat useimmiten sellaisia, että niitä ei pysty tekemään itse. Voi olla suorastaan vaarallista tehdä valaistukseen tai pistorasioihin liittyvät työt itse, joten useimmiten sähkötöiden tekemiseen pitää palkata koulutettu sähköasentaja. Asentamisen lisäksi sähköasentaja osaa antaa hyviä neuvoja monessa eri asiassa. Sähköasentaja tietää milloin kannattaa vaihtaa LED-valoihin, tai jos sinun kannattaisi asentaa liiketunnistimet pihavaloihin. Tämän takia on hyvä kuulla sähköasentajan mielipide ennen kuin menet ostamaan uusia ulkovaloja - ja useimmiten sähköasentajat antavat mielellään neuvoja ja ihan ilmaiseksi.

Miten löydän hyvän sähköasentajan?

Jos haluat löytää parhaan sähköasentajan kannattaa usein kysyä ystäviltä, kollegoilta tai perheeltä jos he osaavat suositella hyvää sähköasentajaa. Naapurisi saattavat myös tietää pätevän sähkömiehen, joka toimii alueellasi. Mielipide joltakin tuttavalta on paras tapa saada rehellinen suositus ja varmistaa, että sähköasentaja tulee tekemään parhaansa, koska silloin hän tietää, että suositus tulee aiemmalta asiakkaalta, jolloin on enemmän kuin yhden asiakkaan luottamus pelissä. 

Jos et löydä sähköasentajaa tuttavaverkostosi kautta, kannattaa sinun kääntyä internetin puoleen. Siinä ei mene kauaa aikaa ennen kuin löydät alueesi suosituimmat sähköasentajat, ja verkon kautta löydät yleensä myös arvosteluja aiemmilta asiakkailta. Verkossa saatat myös nähdä, jos sähköasentaja on tehnyt samankaltaisia töitä aiemmin. Esimerkiksi jos haluat sähköasentajan tekevän uusia sähköpistokkeita on ehdotonta, että hän on tehnyt sen aiemmin. Mitä vaativampi työ, sitä enemmän kokemusta ja erikoistumista se vaatii sähköasentajalta.

Paljonko minun pitää maksaa sähköasentajan työstä?

Sähköasentajan tekemän työn hinta vaihtelee paljon riippuen työn laajuudesta. Esimerkiksi jos haluat sähköasentajan vaihtamaan koko talosi sähköjohdot ja pistokkeet, se tulee huomattavasti kalliimmaksi kuin yhden uuden kattovalon asentaminen. Tämä myös tarkoittaa, että sinun pitää ottaa eri asiat huomioon eri tilanteissa. Jos sähköasentaja tekee pienen työn, kuten valosäätimen asennuksen, hän antaa usein kiinteän hinnan työstä. Jos taas on isompi projekti kyseessä, kuten kaikkien valojen vaihtaminen LED-valoihin ja sähköjohtojen uusiminen, suurin osa sähköasentajista antaa kiinteän hinnan sijaan hinta-arvion. Tämä johtuu käytetyn materiaalin määrän ja työn tuntimäärän epävarmuudesta. Jos sopimus perustuu hinta-arvioon on tärkeää muistaa, että lopullinen hinta saattaa olla huomattavasti korkeampi. Tämä saattaa tulla yllätyksenä monelle ihmiselle, joten se on hyvä pitää mielessä kun kyseessä on hinta-arvio kiinteän hinnan sijaan.

Antaako sähköasentaja neuvoja energian säästämisestä?

Moni sähköasentaja antaa luonnostaan neuvoja energiaa säästävistä vaihtoehdoista. Esimerkiksi LED-valoihin vaihtaminen on aina miettimisen arvoista ja se saattaa pienentää sähkölaskuasi huomattavasti. Sähköasentajat neuvovat myös vihreään energiaan liittyvissä asioissa, kuten aurinkopaneelien käyttöön ottaminen, ja tekevät myös niiden asennuksia.

Montako tarjousta minun kannattaa pyytää sähköasentajilta?

Riippuu projektista, kuinka monta tarjousta sinun kannattaa pyytää. Jos kyseessä on pieni työ saattaa yksi tai kaksi tarjousta riittää. Jos kyseessä taas on isompi urakka tai asennustyö, on aina hyvä tehdä vähintään kolme tarjouspyyntöä. Tähän voi käyttää sekä tuttavien että internetin apua. Siinä vaiheessa kun olet saanut kolme tarjousta sinun pitää verrata niitä keskenään. Vertauksessa pitää ottaa huomioon muitakin asioita kun hinta, kuten esimerkiksi materiaalit ja tuntihinta. Jos sähköasentajien antamat tarjoukset vaihtelevat paljon keskenään, kannattaa sinun mahdollisesti pyytää pari tarjousta lisää eri sähköasentajilta. Jos toisaalta saamasi tarjoukset ovat samankaltaisia voit luottaa saamaasi hintaan ja valita mieleisesi vaihtoehdon. Siinä vaiheessa on tärkeä muistaa, että aina halvin tarjous ei ole paras vaihtoehto johtuen siitä, että laadussa ja materiaaleissa saattaa olla eroa.

Paljon aikaa sähkömiehen työhön menee?

Projektin kesto vaihtelee paljon, koska se riippuu tehtävän laajuudesta. Jos esimerkiksi asennutat pari uutta kattovaloa ruokapöydän ylle, työn saa useimmiten tehtyä parissa tunnissa. Jos taas olet vaihtamassa koko talosi sähköjohdot ja sähkökaapelit, työhön voi mennä useampi päivä. Tämän takia on hyvä idea puhua aikataulu  selväksi asentajan kanssa, ennen kun hän aloittaa työt. Siinä vaiheessa haluat selvittää, milloin hän voi aloittaa asennustyöt ja milloin hän uskoo, että ne valmistuvat.

Pitääkö minun olla kotona kun sähköasentaja tulee?

Useimmissa projekteissa sinun ei tarvitse olla kotona, eikä sähköasentaja edes yleensä oleta sinun olevan, etenkin jos työ tehdään ulkona. On kuitenkin hyvä informoida sähköasentajaa etukäteen oleellisimmista työhön liittyvistä asioista, kuten mistä huoneesta sähköt saa katkaista. Käytännön asioista on myös tärkeää tiedottaa asentajaa, kuten mistä hän löytää vara-avaimen jos hänen tarvitsee päästä taloon sisään. 

Keneen minun kuuluu olla yhteydessä sähköasennusyrityksessä?

Jos tarvitset sähköasentajan asentamaan uuden HIFI-järjestelmän, kyseessä on luultavasti suhteellisen helppo työ, kun taas jos olet asentamassa uutta keittiötä sähköjärjestelmät saattavat olla vaativammat. Näissä tilanteissa on tärkeää olla suoraan yhteydessä sähköasentajaan, etenkin jos kyseessä on isompi yritys jossa työskentelee monta ammattilaista. Näin tiedät heti keneen sinun kuuluu olla yhteydessä jos on jotakin jota et ymmärrä, jos jokin asia muuttuu, tai haluat tietää lisää jostain tietystä asiasta. Samalla sähköasentaja tietää keneen hänen kuuluu olla yhteydessä jos hänellä on kiireellisiä kysymyksiä.

Mitä minun pitää muistaa kertoa sähköasentajalle?

On tärkeää kertoa sähköasentajalle mahdollisista erikoisjärjestelyistä, jotta hän pääsee suunnittelemaan päiväänsä. Voi olla, että sähköasentaja haluaisi tehdä tietyt työt iltaisin mutta se ei sovi sinulle, koska silloin sinulla on lapset kotona, ja sen takia hänen täytyy tehdä työ silloin kun sinä et ole kotona. Yleinen asia, mistä moni unohtaa mainita on kotieläimet kuten kissat ja koirat. Voi olla, että sähköasentaja on allerginen, tai että hän tuntee olonsa epämukavaksi eläinten ympärillä. 

Mitä minun pitää kysyä sähköasentajalta?

On aina hyvä kysyä sähköasentajalta referenssejä aiemmista töistä ja voit myös painottaa, että niiden pitää olla samankaltaisia kuin työ minkä haluat hänen tekevän. Useimmiten sähkömies kertoo itse jos hän on aiemmin tehnyt samankaltaisia töitä. Tämä on erityisen tärkeää jos hänen erikoisosaamisensa  ei täysin täsmää tarjoamaasi työhön. Näissä tapauksissa on kriittistä, että hän pystyy vahvistamaan osaavansa tehdä tarvitsemasi työn. Voit myös olla hyvä idea tarkistaa sähkömiehen tausta verkosta katsoaksesi milloin yritys on perustettu ja kuinka aktiivinen se on ollut. Vaikka sähköasentaja olisikin suhteellisen uusi alalla, se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, ettei hän olisi pätevä tehtävään, vaan sinun kannattaa silloin tarkistaa hänen referenssit vielä tarkemmin.

Mitä minun pitää kysyä sähköasentajaltani?

  • Kauan olet tehnyt töitä sähköalalla?
  • Oletko erikoistunut mihinkään tiettyyn alueeseen?
  • Oletko tehnyt samantyyppisen työn aiemmin?
  • Onko sinulla suosittelijoita?
  • Mitä sertifiointeja sinulla on?
  • Tuletko tekemään työn itse?
  • Paljonko aikaa luulet työhön menevän?
  • Mikä on työn hinta ja mitä se sisältää?
Miksi rahoitus?

Kartoita paras vaihtoehto sinun tarpeisiin

Teemme yhteistyötä useamman rahoittajan kanssa jotta saisit todennäköisemmin lainaa parhailla ehdoilla.

Nopea ja helppo

Sähköinen hakemus on helppo täyttää kaikilla päätelaitteilla ja saat luottopäätöksen muutamassa sekunnissa

Luotettava ja läpinäkyvä

Toimimme yhteistyössä johtavien rahoitusyhtiöiden ja kauppiaiden kanssa jotta tietosi on asiallisesti turvattu ja koko prosessi on mahdollisimman helppo ja läpinäkyvä.